No, tässä minä nyt olen.. Serena Mäkelä! Tiedän sukunimeni on todella suosittu, ja jos suoraan voin sanoa vihaan tuota sukunimeä.. No, mutta pitemmittä puheitta mennäänpä itse tarinaan, kaikki alkoi tästä (:
"MINÄ VIHAAN SINUA! Ketään en koskaan ole vihannut näin paljon, kuin sinua!" Huusin äidilleni, joka oli päättänyt mennä uudestaan kihloihin.. "Kulta pieni, rauhoitu isäsi ei palaa, hän lähti jo monta vuotta sitten pois toisen naisen matkaan, meidän täytyy nyt vain unohtaa hänet" Äiti yritti rauhoitella..
"Olet maailman kamalin äiti, vihaan sinua.. Miten luulet, että Eemil pärjää elämässään, jonkin sinun tyhmän uuden miehesi ja sinun kanssa, hän vihaa teitä vaikkei vielä itse sitä tajuakkaan.. Onneksi sentään mummo on olemassa, olet maailman surkein äiti minulle ja Eemilille.." Sanoin, vaikkein tarkoittanut..
"Älä enää, koskaan sano noin, sinä et edes tunne Kaarlea, niin miten voit sanoa häntä tyhmäksi ja minusta ja Kaarlesta tulee upeat vanhemmat Eemilille, sinusta ei nyt niinkään ole väliä, olet niin vaikea lapsi ollut minulle isäsi lähdön jälkeen, ettei mikään enää voi välejämme korjata!"Äiti huusi minulle kuin viimeistä päivää.
"Hyvä on minua ei edes kiinnosta sinun ja Kaarlesi elämä, mutta se on varmaa, että kun isä tulee takaisin niin minä ja Eemil muutamme isän kanssa sinun luoltasi pois, olehan varuillasi noita-akka!" Huusin niin, että sydämmeen sattui..
Että minä vihaan, äitiäni joka jo varmaan näkyi, mutta olen niin varma että isä palaa vielä takaisin, minä ainakin muutan pois hänen kanssaan ja otamme Eemilin mukaan, mutta nyt asiasta toiseen..
Tässä, on Eemil ja hänellä on tänään syntymäpäivät hän täyttää 2 vuotta (:
Mummo ja äiti tulkaa pian!!
"Ooi, ihana oletpa sinä suloinen pikku Eemil, näytät ihan meidän isältämme Markilta, minäkin näytän.. Onneksi emme näytä äidiltämme, olisimme ihan noita-akan näköisiä.." Puhuin itselleni, mutta samalla myös Eemilille. "Sserena" Eemil sanoi, ensimmäiset sanat vaikka oli vasta kasvanut, mutta se saattoi johtua siitä, että olen hoitanut Eemiliä eniten..
"Kuules, Serena katsos kun kuulin, kun huusit äidillesi, mutta tiedän että sisimmässäsi sinä rakastat äitiäsi, yhtä paljon kuin isääsi, olet vain vihainen siitä äidillesi että hän menee kihloihin Kaarlen kanssa eikä isäsi, mutta mitä jos isäsi, on tosissaan sen uuden naisen kanssa sitä paitsi heillähän on pieni yhteinen tyttö, äitisi ei tahtonut kertoa tätä, mutta sen pikkuisen nimi on Julia." Mummo sanoi hieman pelokkaana, miettien sitä miten reagoisin.. "Niin, kai se sitten on mutta en vain jaksa sitä että en saa päättää mitään ja pelkään koko ajan että jotain kamalaa tapahtuu, mutta jos menettäisin äidin en antaisi ikinä anteeksi itselleni" Sanoin ihan tosissani.. "Lupaathan sopia äitisi kanssa, hän ajattelee vain parastasi minäkin olen tälläinen höpöttäjä ja hän joutuu minuakin hoitamaan..""Niin kai se sitten on, minä lupaan, etkä sinä ole höpöttäjä vaikka itsekseen puhutkin entistä enemmän.." Sanoin niin, ettei mummo loukkaantuisi..
"Äiti tuota minä vaan sitä, että olen todella pahoillani siitä mitä sanoin, on vaan niin vaikea.." "Kyllä minä tiedän ei sinun tarvitse selittää, minäkin rakastan sinua tule tänne kulta pieni, höpönassu.."
"Olet todella ihana, lupaathan ettet jätä minua äiti ethän?" kuiskasin äitin korvaan..
"Minä lupaan, en jätä, en jätä" Hän vastasi yhtä hiljaisella äänellä..
Jess, nyt olen äitin kanssa taas väleissä.. Mutta mitä mummo taas höpöttelee itsestään, menenpä tästä kuuntelemaan..
"Kuules, Eemil mummon on kohta aika lähteä, viikatemiehen mukana..
Onhan se hieman outoa, mutta minulle tulee ikävä ja minä lupaan suojella teitä tuolta ylhäältä.."
"Mummo!!" Serena, kuuntelitko sinä salaa? Tulehan tänne.." "Mummo onko tuo totta, mitä sanoit?" Kysyin pelokkaana.. "No, olen voinut huonommin en enää jaksa edes pitää Eemiliä kunnolla sylissä ja käveleminenkin on hankalaa, ruoka ei maistu" Mummo vastasi rauhallisella ja hyväksyvällä äänellä..
Ja minä purskahdin hiljaiseen ja pieneen itkuun mummon syliin..
"Onko lähtösi lähellä?" Uskalsin juuri ja juuri kysyä.. "Älä puhu äidillesi mitään, hän ei kestäisi sitä, jooko?" Ei mummo, ei se ei voi olla niin lähellä ei mummo, mutta minä lupaan, ole kiltti ei niin pian!" Huusin, raivoten rakastaen ja kyyneleet valuivat pian poskiani pitkin mummon liljoille, tuoksuvan mekon hihalle..
Voiko näin tapahtua? Onko tämä totta mitä jos mummo lähtee pian, en kestä äitiä ilman mummoa, ja äiti ei kestä jos mummo lähtee, mitä minun pitäisi tehdä, voi ei tämä ei voi olla totta en, kestä Kaarlea jos hän menee kihloihin ja naimisiin äidin kanssa kun mummo on kuollut, enkä voi purkaa pahaa oloani äitiin, koska tiedän että hän purkaa pahaa oloaan minuun..
AAMULLA:
HERRANEN AIKA! ISÄ!
Tähän tämä sitten päättyi, Serenan ensimmäinen osa, miten käy Serenan, kun ja jos isä palasi..Nyt sitä kommenttia kiitos ja voisitteko samalla pistää siihen linkkejä omiin tarinoihinne jos teillä sellaisia on, koska olisi kiva käydä niitä lukemassa ja kommentoimassa.. Ja voisitko samalla sanoa aijotko jäädä seuraamaan, tätä tarinaa niin tietäisin kuinka moni tätä on jäämässä lukemaan, no kiitos kuitenkin, kun luit tämä<33 (:
